tiistai 8. lokakuuta 2013

Messuilla Seinäjoella.


Viikonlopun messuilta on nyt kotiuduttu. Olin Seinäjoen Käsityömessuilla nyt toista kertaa Nunnun tuotteiden kanssa. Molempina vuosina olen ollut messuihin tyytyväinen. Kävijöitä messuilla kaiken kaikkiaan oli yli 20 000, joka oli 3000 enemmän kuin viime vuonna.

Messut ovat mukava tapahtuma, kun pääosin työskentelee yksin. Siellä tapaa asiakkaita ja muita yrittäjiä. Osa yrittäjistä on ennestään tuttuja, mutta paljon tulee tutustuttua uusiinkin naamoihin. Kokeneempien yrittäjien vinkit ja tiedon muruset ovat aina arvokkaita uudelle tulokkaalle. Lähimmät messunaapurit ovat molempina vuosia olleet loistavaa seuraa. Hauskaa oli myös tavata viime vuonna ostoksia tehneitä asiakkaita uudelleen ja kuulla käyttökokemuksia tuotteista.

Messuille osallistuminen tarkoittaa käytännössä tuotteiden valmistamista suurissa määrissä, ja hullua tavaroiden kuljettamista ympäriinsä. Muistettavia asioita on välillä aivan liikaa, mutta jotenkin sitä kuitenkin saa hoidettua ainakin ne kaikista tärkeimmät asiat. Myyntitapahtumia on monenlaisia, eikä etukäteen voi tietää kuinka kannattavaa tapahtumaan osallistuminen on, tai kuinka paljon tuotteita olisi kannattanut olla mukana. Onneksi Seinäjoelta lähdin laukut huomattavasti kevyempinä kotiin. Seuraavaksi valmistaudun Tampereen Suomen Kädentaidot messuihin.

Kiitos kaikille Nunnun osastolla poikenneille, muille näytteilleasettajille ja järjestäjille! Toivottavasti taas ensi vuonna tavataan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti