maanantai 9. tammikuuta 2012

Minusta.

Muutamia asioita tekijästä Nunnun-tuotteiden takana.
- Olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, Ilmajoen Koskenkorvalta.
-Pohojalaasena pidän tasaisista paikoista. Ja siitä että asiat sanotaan suoraan. Etelä-pohjalaiset ovat ehkä ainoita, joilla on jatkuva tarve ilmaista notta mistä ollahan kotoosin.
- Pidän itseäni enemmän käsityöläisenä kuin designerina. Jätän "disainer" tittelin niille, jotka ovat suunnittelua vuosia opiskelleet ja sillä elävät. Vaikka Nunnun-tuotteet ovat omaa suunnittelutyötäni, tuotteiden henkeen kuuluu olennaisesti tuotteiden valmistaminen käsityönä, käsityöläismäisin menetelmin.
- Aloitin 8 vuotiaana Lasten ja nuorten taiteen perusopetuksen käsityökoulussa. Asiasta aiemmin on ollut täällä. Opetusta oli pari tuntia viikossa kahdeksan vuoden ajan. Ryhmämme oli Etelä-Pohjanmaan ensimmäinen taiteen perusopetuksen (käsityökoulun) koulutuksen suorittanut. Nämä kahdeksan vuotta ovat eniten vaikuttaneet siihen, miksi olet tälle alalle päätynyt ja jäänyt.
- Olen soittanut selloa kymmenen vuotta, ennen kuin jousikäsi ei enää kestänyt. Piti valita tulevan ammatin ja harrastuksen välillä. Ehkä sitten eläkkeellä taas.
- Tavoitteeni on suunnitella ja valmistaa värikylläisiä ja graafisesti näyttäviä käyttötuotteita. Pidän voimakkaista väreistä. En itse koe tarpeelliseksi valmistaa härpäkkeitä, joilla ei ole oikeaa käyttötarkoitusta, tai eivät kestä kulutusta.
- Pidän valokuvaamisesta. Raahaan turhankin usein mukanani järjestelmäkameraa. Suunnittelun ideakuvia voi ottaa mistä ja milloin vain, mikä saattaa aiheuttaa kanssa ihmisissä hämmennystä, yrittäessäni kuvata vaikka maan halkeamia.
-Painokuosien suunnittelu lähtee yleensä valokuvasta. Etsin kiinnostavaa pintaa, josta lähteä kehittämään jotain uutta kuvankäsittelyohjelmilla, piirtämällä, saksimalla yms.
- Tuotemerkki Nunnun tulee lempinimestä Nunnu, jota läheisimmät käyttävät. Lisäämällä loppuun vielä yhden n-kirjaimen tulee sanasta palindromi. Selvitellessäni tuotemerkin rekisteröimistä TE-keskuksen asiatuntijoiden kanssa, tuotemerkkini aiheutti hieman hämmennystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti