maanantai 3. lokakuuta 2011

Palautetta.

Kävin Suomen Yrittäjäopiston järjestämässä seminaarissa joka oli tarkoitettu luovien alojen yrittäjille. Siellä tuotteitani oli esillä Tuotetori nimisessä osiossa, jolloin muut yrittäjät saivat antaa niistä palautetta. En osannut odottaa tämän kaltaista post-it lapuilla toteutettavaa arviointia, joten paikalle päästyäni olin hieman kauhuissani asetellessani tuotteeni itseäni huomattavasti kokeneempien yrittäjien tuotteiden viereen.

Olen aika ylikriittinen omaan työnjälkeeni, kuten varmasti kaikki, jotka käsillään töitä tekevät. Joskus tuntuu mahdottomalta tuntea valtavaa onnistumisen iloa, kun aina muka löytää jostain jotain viilattavaa. Jossain vaiheessa pitää päästä liian kriittisyyden yli ja olla tyytyväinen lopputulokseen, jossa muut (kuin tekijä) eivät näe virheitä.

Seminaari oli aiheiltaan kiinnostava ja ajatuksia herättävä. Aika kului nopeasti muihin osallistujiin tutustuessa. Tilaisuuden loputtua kävin hakemassa tuottteeni, ja kertyneet laput, enkä oikein tiennyt mitä palautteilta odottaa. Onnekseni palaute oli positiivista ja rakentavaa. Asioita joita itsekin olen miettinyt tuotteista tuli esille. Laput muistuttavat työhuoneella, että hyvä tulee vaikka aina ei olisikaan niin kriittinen. Tulevia tuotteita suunnitellessa, pidän nämä laput lähellä. Kiitos näistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti