torstai 14. huhtikuuta 2016

Kunniamaininta Suomen käsityöyrittäjät SKYT ry:lle.

Teksti täältä http://www.taito.fi/taitojaerjestoe/taito-palkinto/ 
Taitoliitto jakaa joka toinen vuosi valtakunnallisen Taito-palkinnon, joka on merkittävin kotimainen käsityöyrittäjyyden tunnustuspalkinto. Palkinnon suuruus on 6000 euroa ja sen lahjoittaa LähiTapiola. Aikaisemmista vuosista poiketen palkintoesityksen tekeminen oli nyt mahdollista kenelle tahansa ja palkinnon saajaksi esitettiinkin 45 erilaista käsityöalan yritystä ja toimijaa eri puolilta Suomea. Mukana oli erilaisia yrityksiä, hyvin pieniä yhden hengen yrityksiä ja useita henkilöitä työllistäviä yrityksiä. Voittajan valitsi palkintoraati, jonka puheenjohtajana toimii Taitoliiton suojelija Tasavallan presidentin puoliso rouva Jenni Haukio.

Lasisirkuksen yrittäjät Alma Jantunen & Johannes Rantasalo toteuttavat taidelasia ja uniikkitöitä perinteisin menetelmin sekä tekevät myös aktiivista yhteistyötä kotimaisten taiteilijoiden ja muotoilijoiden kanssa toteuttaen heidän uniikkitöitä ja pieniä sarjoja. Lasisirkuksen työryhmälle ominaista on vanhempien mestarien oppien seuraaminen Suomessa ja ulkomailla, jatkuva uusien asioiden opettelu sekä hyvä verkostoituminen alan toimijoiden kanssa. Palkintoraati halusi tämän vuoden valinnallaan nostaa esiin suomalaisen lasinpuhalluksen pitkää perinnettä ja osaamista sekä osoittaa arvostusta muotoilijoiden kanssa tehdystä yhteistyöstä ja taidon eteenpäin viemisestä myös koulutuksen ja ohjauksen muodossa. Yrittäjät toimivat aktiivisesti myös vanhan Nuutajärven lasikylän perinteiden ylläpitäjinä ja nykypäivän kehittäjinä.
www.lasisirkus.fi

Kaksi kunniamainintaaVuoden 2016 Taito-palkinnon lisäksi LähiTapiola lahjoitti kaksi 1000 euron arvoista kunniamainintapalkintoa jotka palkintoraati päätti antaa seuraaville yrityksille:

KirjosiltaKirjosillan heijastintuotteissa yhdistyy upealla tavalla käyttöesine ja turvallisuustuote. Tuotteet yhdistävät vanhan karjalaisen kirjontaperinteen tämän päivän standardit täyttävään heijastinkankaaseen. Näin tuote voi olla samalla sekä esteettinen että lisätä käyttäjänsä turvallisuutta.
www.kirjosilta.fi

Suomen käsityöyrittäjät –ryhmä, Käsityökortteli-toimintamalliKäsityökortteli on toiminut esimerkillisesti suomalaisen käsityöyrittäjyyden edistämiseksi. Erityisesti sen toiminnassa on painottunut yrittäjien vertaistuki ja yhdessä tekeminen. Kunniamaininnalla halutaan tukea paikallista pienyrittäjyyttä sekä valtakunnallisen yrittäjäverkoston kehittämistä.
www.kasityokortteli.fi


Taito-palkintoraati 2016Jenni Haukio, raadin puheenjohtaja
Mari Isopahkala, muotoilija
Elina Mäntylä, taidekäsityöläinen, yrittäjä Valona Design
Arto Heinonen, johtaja, LähiTapiola
Heikki Jylhä-Vuorio, koulutuspäällikkö, Ikata
Minna Hyytiäinen, toiminnanjohtaja, Taitoliitto


Kiitos valitsijaraadille. Käytiin yhdistyksen varapuheenjohtajan Taava Ahonniskan kanssa pokkaamassa palkinto yhdistyksen hallituslaisten roolissa. Pohdittiin paikan päällä, kuinka tällainen tunnustus kannustaa jatkamaan eteenpäin yhdistyksen kehittämistä. Ja iloittiin että myös muut näkee tässä saman hyvän mitä me nähdään.

Pakko oli vielä lisätä tämä kuva jossa minä, Taava ja Kirjosillan Johanna kuunnellaan rva Haukion puhetta :D

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Nunnun tapahtumakiertue.

Hiljalleen alkaa kalenteri täyttyä tälle vuodelle myyntitapahtumista ja messuista. Osa on lyöty lukkoon ja osan varmistumista odotellaan, mutta alta löytyy jo uusia ja ennestään tuttuja varmistuneita tapahtumia, joissa Nunnun on mukana.



Huhtikuu
15.-17.4.2016 Helsinki, Kädentaitomessut Messukeskuksessa
23.-24.4.2016 Vaasa, Pohjanmaan Suurmessut, Osasto E390

Toukokuu
15.5. 2016 Designtori Kevät, Pakkahuoneella Tampereella. Klo 11-18 designontampere.com

Heinäkuu

Elokuu
12.-14.8.2016 Isokyrö, 1700-luvun markkinat
 
Lokakuu
30.9.-2.10.2016 Seinäjoen Käsityömessut
 
Marraskuu
18.-20.11.2016 Tampereen Kädentaidot


Ompelukoneella on siis töitä että kaikkiin tapahtumiin saa riittävästi tuotteita mukaan.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Helsingin Kädentaitomessut Messukeskuksessa 15.-17.4.2016


Nunnun aloittaa tämän vuoden tapahtumakiertueen Helsingin Kädentaitomessuilta, jotka pidetään Messukeskuksessa 15.-17.4.2016. Käsityökorttelin yritykset arpovat messuille yhteensä 10 pääsylippua. Arvontaan pääsee osallitusmaan linkistä http://bit.ly/224zF14 Nähdään messuilla!

lauantai 24. lokakuuta 2015

Messumeininkejä Seinäjoella.

Heijastin tehdas sohvalla.
Messuille osallistuminen on aina oma prosessinsa. Ikinä en tunnu olevan tarpeeksi ajoissa tuotteiden kanssa, tai sitten ennen messuja tulee jälleenmyyjien tilauksia, jotka kutistavat tuotevarastoa. Sitten tuotteita valmistetaan kahdessa vuorossa (yhdellä yrittäjällä) iltamyöhään että on jotain myytävääkin. Samoin flyereiden vähyyden huomaa aina viikkoa ennen messuja. Onneksi painot tapaavat olla nopeita ja suopeita pikatilaajalle.

Osasto odottaa rakentajaa.
Rakennusvaihe on oikea kassialmojen kansanvaellus. Pitkin messuhallia kulkee kasseja, nyssyköitä ja laatikoita kuljettavia ihmisiä. Fiksuimmat ovat panostaneet nokkakärryihin ja laatikoihin (nyt myös minä). Osastot näyttävän aika ankeilta kehikoilta ennen kuin näytteilleasettajat alkavat rakentamaan osastojaan. Meillä Käsityökorttelin yrittäjillä oli Seinäjoen Käsityömessuilla lähellä lavaa oma Käsityökortteli alue. Mukavaa kun tunsi kaikki naapurinsa.

Evästä.

Messuosaston saan yleensä kasaan tunnissa tai parissa. Yleensä olen jo suunnitellut etukäteen miten rakennan osaston. Seinäjoen Käsityömessujen rakennuspäivä oli kuitenkin pitkä. Välillä kokoustettiin ja perustettiin Suomen käsityöyrittäjät SKYT ry. Välillä iski NK(nälkäkiukku) kun Areenan ravintola ei ollutkaan auki. Onneksi evästä löytyi toisaalta. Hehkeästi nautin sen Areenan lattialla omalla osastolla istuen.

Seinäjoen messuilla on aina hirveästi tuttuja. Entisiä koulukavereita, opettajia, tuttuja yrittäjiä, uusia tuttuja yrittäjiä, jälleenmyyjiä, materiaalitoimittajia, toimittajia(jeejee!) ja muita tärkeitä yhteistyökumppaneita. Mukava nähdä kaikkia. Tänä vuonna otin oman osaston, ja haikein mielen jätin edellisten vuosien pöytäpaikkani, ja sen erinomaiset naapurit. Tuotevalikoiman kasvaessa pöytäpaikka alkoi jäädä pieneksi.
Valmis osasto.
Ennen Seinäjoen Käsityömessuja ehdin viimeinkin tekemään itselleni kaksi banneria osaston otsalautoihin. Nyt ainakin erottaa ja löytää Nunnun osaston messuilta paremmin. Tainnut olla jo pari vuotta loputtomalla TO DO -listalla.

Launtaina Nunnun osastolla kävi Ilkan toimittaja ja valokuvaaja haastattelemassa sunnuntain lehteen otsikolla "Käsityöläinen työllistyy yrittäjänä". "Käsityönä kotimaassa valmistetut designtuotteet ovat vähän niin kuin tekstiilialan luomuruokaa"-Annukka Mäkelä. Sanoin kyllä lähiruokaa, but you get my point. Sunnuntaina ja maanantaina Ilmajoki-lehden Sari Haapala teki juttua kotipaikkakunnan Ilmajoen paikallislehteen. Erinomainen pressi viikonloppu siis.

Lauantaina oli myyjätärkin vielä intopinkeenä. Lauralle kiitos kuvasta.
Kiitos asiakkaille, kanssa yrittäjille ja messukävijöille hyvästä viikonlopusta. Pytingille kiitos hyvin sujuneista messujärjestelyistä ja Käsityökortteli yhteistyöstä. Ensi vuonna nähdään taas.

Messujen purkukaaos. Tavarakasoja, pakettiautoja ja purkajia kaikkialla.



torstai 10. syyskuuta 2015

@nunnun_annukka


Tiesitkö että Nunnun löytyy myös Instagramissa käyttäjänimellä @nunnun_annukka? Kesä on menty tukka putkella läpi erilaisia myyntitapahtumia, saatu uusia jälleenmyyjiä ja aloitettu kivoja (mutta kiireisiäkin) projekteja. Lennosta kuulumiset on ollut luontevampaa päivittää kuvamuodossa Instagramiin blogin sijaan ja blogi on jäänyt oman onnensa nojaan. Allekirjoittanut yrittää ryhdistäytyä. Toivottavasti että blogi hiljaisuus on selätettävissä. Instagramin kuvavirtaa voi seurata myös blogin oikeanpuoleisessa palkissa.

instagram.com/nunnun_annukka

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Käsityökortteli Keskustori 15.5.


Nunnun mukana Käsityökortteli Keskustorilla Tampereella ensi perjantaina. Käsityökorttelit ovat tapahtumia, joissa Suomen Käsityöyrittäjät -ryhmän jäsenyritykset myyvät tuotteitaan. Tapahtumasta löydät upean kattauksen kotimaista käsityötä. Käsityökortteli järjestetään toista kertaa Tampereella.

Facebookin tapahtumasivu löytyy täältä:
https://www.facebook.com/events/637239953049468/