torstai 28. huhtikuuta 2011

Osuuskunta.

Sain mukavan tarjouksen käydä kertomassa omia kokemuksiani osuuskuntiin liittyvistä asioista entisellä työpaikallani/opiskelupaikallani. Koulutuskeskus Sedun, Pappilantien yksikköön puuhaillaan oppilaitos-osuuskuntaa. Olisipa ollut jo minun aikanani :D Helppo aihe pitää luentoa, kun tarvitsi perjaatteessa kertoa vain itseensä liittyvistä asioista ja omista kokemuksista.
Opinnäytetyön kokeilujen tekemistä Sedussa. Fiskarsit<3

Kiinnostuin osuuskuntamuotoisesta yrittämisestä jo opiskeluaikanani. Muutettuani Etelä-Pohjanmaalta Tampereelle, olin ihan liekeissä. Tampereelta löytyi jopa osuustoimintakeskus ja siellä toimiva osuuskuntaneuvoja. Käsityöläisosuuskuntia oli pilvinpimein verrattuna aiempaan elinympäristöön.

Erinäisten vaiheiden jälkeen päädyin hakemaan Ateljeekatu Osuuskunnan jäseneksi (ja pääsinkin). Ateljeekatuun voi tutustua täällä. Vaikka en ole vielä kovin pitkään ehtinyt olla jäsen, toimii kaikki paremmin kuin uskalsin odottaa. Alan olla varovaisen luottavainen siitä, että kyllä tällä elää :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti